Eläkkeelle siirtymisen myöhentymistrendi taittui

Julkaisimme 5.2.2014 tilastorekistereidemme tietojen pohjalta vuonna 2013 eläkkeelle siirtyneiden lukumäärät. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi suunnilleen sama määrä ihmisiä kuin 2012, mutta osuus siirtyneistä pieneni hieman. Vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrä kasvoi reippaasti, lähes kymmenen prosenttia.

Siirtyneiden määrän ohella kiinnostavaa on jakautumista koskeva tieto. Kun eläkkeelle siirtyneitä tarkastellaan tarkemmin ikäryhmittäin ja suhteutetaan vakuutettuun väestöön (kuolleisuus vielä huomioiden), saadaan vertailukelpoista tietoa keskimääräisestä eläkkeelle siirtymisen iästä.

Ikäryhmien kokoihin suhteutettuna työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi suunnilleen sama tai pienempi osuus. Myös vanhuuseläkkeen osalta muutokset olivat pieniä, tosin toiseen suuntaan eli ikäryhmittäiset osuudet ennemminkin kasvoivat.

Työkyvyttömyyseläkkeen ”painon” pienentyminen on hyvä asia koska se periaatteessa nostaa keskimääräistä eläkkeellesiiirtymisikää. Mutta koska vanhuuseläkkeelle siirtyminen yleistyi, keski-ikä (odote 60,9 vuotta) ei kuitenkaan noussut.

Yli 50 000 siirtyi vanhuuseläkkeelle. Heistä puolet, 25 000 jäi eläkkeelle 63 vuoden ikäisenä. Noin 10 000 jäi vanhuuseläkkeelle ennen 63 vuoden ikää. Noin 14 000 jäi eläkkeelle 64- tai 65-vuotiaana. 63 vuotta on suosituin eläkkeellejäämisikä, mutta vanhuuseläkkeelle siirtyminen juuri ennen tai heti jälkeen lakisääteisen vanhuuseläkeiän alarajan on siis myös yleistä. Tämä johtuu pitkälti julkisen sektorin henkilökohtaisista eläkei’istä. Ikäsignaalin ohella siirtymisen ajoittumiseen ”ilmoitetussa iässä” vaikuttaa julkisella sektorilla käytössä oleva rahakannustin, ts. eläkkeen merkittävä pienentäminen, jos aikaistaa eläkkeelle lähtöään.

Suomen talous on yskinyt nyt viisi vuotta. Olosuhteisiin nähden ikääntyneiden työllisyys ja eläkkeelle siirtymisen myöhentyminen ovat silti kehittyneet hyvin. Vuonna 2013 tuli takapakkia kaikilla mittareilla: ikääntyneiden työllisyys jämähti ja työttömyys kasvoi, lisäksi laskennalliset työurat lyhenivät ja eläkkeelle siirtymisen hyvä trendi taittui.

Miten tästä eteenpäin? Pelkästään viime vuoden tiedon perusteella kehitystä ei voi ennakoida, mutta tuntuma on, että nyt saavutettiin pitkän kipuamisen jälkeen jonkinlainen ylänköalue. Viiden lähivuoden tähtäimellä vanhuuseläkkeelle siirtyvien ikäluokkien koot eivät juuri muutu. Lähivuosina eläkkeelle voi ennakoida siirtyvän suunnilleen sama määrä ihmisiä kuin 2013. Elinaikakertoimen vaikutus lienee lähivuosina vielä pieni. Jos vanhuuseläkkeelle siirtyminen säilyy samanlaisena kuin viimeiset kymmenen vuotta, keskimääräinen eläkeikä ei kovin paljon muutu.

Valmisteilla oleva eläkeuudistus vaikuttaa käyttäytymiseen aikaisintaan vasta voimaantulosta 2017 lähtien. Sitä odotellessa työkyvyn parantuminen tai talouden käänne parempaan voisivat auttaa ihmisiä pysymään pitempään työssä.

ETK:n tiedote (5.2.2014): Eläkkeelle edelleen keskimäärin 60,9-vuotiaana

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s