65 vuoden vanhuuseläkeiästä luovuttiin työeläkkeissä vuonna 2004. Tilalle tuli joustava vanhuuseläkeikä, jossa 63 vuotta on ollut alaraja vuodesta 2005 lähtien. Alarajan nostaminen on ollut eläkepoliittinen puheenaihe vuodesta 2009 lähtien. Mutta on ikärajoista puhuttu aikaisemminkin.

Kun Saksaan aikanaan luotiin sosiaalivakuutus ja vanhuuseläke, ikäraja oli 70 vuotta. 1920-luvulle tultaessa ikäraja laskettiin 65 vuoteen. Monet maat seurasivat perässä, Suomi varsin myöhään vasta 1930-luvulla. 65 vuotta taitaa edelleen olla yleisin vanhuuseläkeikä maailmalla, joskin monet maat ovat jo päättäneet sen nostamisesta.

Suomessa ensimmäinen koko väestöä koskeva eläkelaki oli kansaneläkelaki, joka tuli voimaan 1939. Vanhuuseläkeikä oli silloin 65 vuotta. Vuoden 1956 kansaneläkelaissa vanhuuseläkeikänä pidettiin 65 vuotta. Vuonna 1961 voimaan tulleessa työntekijäin eläkelaissa vanhuuseläkeikä oli niin ikään 65 vuotta.

1950-luvulla suomalaisen miehen elinajanodote oli 65-vuotiaana noin kymmenen vuotta, naisen 13 vuotta. Tilanteessa, jossa eläkeoikeutta ei ollut ja työllä itsensä elättäminen oli pääsääntö, mikä tahansa ikäraja oli helpotus.

Varhaiseläkkeitä vanhuuseläkkeen sijaan

Ikärajoista on aina keskusteltu. Kansaneläkelakien ikärajaan haettiin mallia muiden maiden jo olemassa olevista ratkaisuista. Virkamiehillä oli kuitenkin omat eläkejärjestelynsä, ja 63 vuotta oli useissa valtion ja kunnan viroissa yleinen vanhuuseläkeikä. Tätä alempiakin eläkeikiä oli monessa julkisen sektorin virassa.

Yksityisen ja julkisen sektorin erilaiset vanhuuseläkeiät kismittivät. Keskustelu 65 vuoden sopivuudesta tai sopimattomuudesta sai lisäpontta erilaisten ammattien ja tilanteiden paremmin huomioimisesta. Vaurastuva yhteiskunta ja tasa-arvon tavoittelu mahdollistivat erityisryhmien aseman parantamispyrkimykset.

Rintamamiehille luotiin järjestely, jolla aikaisempi eläkkeelle lähtö oli mahdollinen. Rakennemuutoskeskustelujen aikana synnytettiin työttömyyseläke. Vastaavalla logiikalla luotiin viljelijöille luopumis- ja sukupolvenvaihdoseläkkeitä. Edelleen raskaisiin ja kuluttaviin töihin ja ammatteihin haluttiin luoda ammatillisia eläkeikiä. Eläkekirjoon lisättiin yksilöllinen varhaiseläke.

Järjestelyillä kehittyi Suomeen varhaisen eläkkeelle siirtymisen kulttuuri. 1990-luvun laman jälkeen näistä järjestelyistä on vähitellen luovuttu, tai niiden ikärajoja on nostettu. Julkisen ja yksityisen sektorin eläke-ehtojen eroja on pienennetty. Matalaksi päässyt keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä on 2000-luvulla noussut.

Vanhuuseläke tavoitteeksi

Vuonna 2005 vanhuuseläkeikää käytännössä alennettiin kahdella vuodella. Yksi ajatus oli, että raskaista töistäkin pääsisi vanhuuseläkkeelle. Varhaisia eläkereittejä vastaavasti vähennettiin. Kansaneläkkeissä vanhuuseläkkeen ikäraja on kuitenkin edelleen 65 vuotta.

Vuonna 2005 65-vuotiaan miehen elinajanodote oli 17 vuotta ja naisen 21 vuotta. Vuonna 2017 voimaan tulevalla eläkeuudistuksella tavoitellaan vaikutuksia 2020-luvulta eteenpäin. Vuodelle 2025 ennakoidut elinajanodotteet 65-vuotiaalle miehelle ovat 20 vuotta, ja naiselle 24 vuotta.

Yksinkertaistaen, jos vanhuuseläkeikää nostetaan kahdella vuodella vuoteen 2025 mennessä, odotettavissa oleva vanhuuseläkeaika on kymmenen vuoden päästä miehillä ja naisilla suurin piirtein sama kuin mitä se oli vuonna 2005. 1950-luvun tilanteeseen verrattuna eläkeaika on kuitenkin 65 vuoden ikärajalla tuplasti pidempi.

*

Kirjoitus on julkaistu myös Etk.fi:n kolumnisarjassa 28.8.2014.