Tuorein tulonjakotilasto kertoo eläkeläisten suhteellisen aseman paranemisesta. Viitebudjettivertailu taas kertoo eläkkeensaajan elämisen kallistumisesta.

Suhteellisissa vertailuissa sekä kohderyhmän että vertailuryhmän tulokehitys vaikuttavat saatuihin tuloksiin. Niinpä heikossa suhdannetilanteessa eläkkeensaajien asema tuppaa paranemaan, kun muilla menee huonommin. Tilastokeskuksen viimeisimmän tulonjakotilaston tulos eläkkeensaajien köyhyysriskiasteen pienentymisestä 19 prosentista 17 prosenttiin johtuu juuri tällaisesta suhdannesyystä, ei niinkään siitä, että eläkeläisten tulot olisivat voimakkaasti parantuneet (ks. Tilastokeskus: Tuloerot Suomessa EU:n keskitasoa pienemmät).

Viitebudjetti kertoo millainen rahasumma tarvitaan elämiseen

Toisenlaista lähestymistapaa toimeentulon arviointiin edustaa ruokakorimenetelmä. Sen avulla mietitään toimeentuloon minimissään tarvittavaa rahamäärää. Menetelmä on ollut yleisesti käytössä esimerkiksi Yhdysvalloissa. Se perustuu ruoka- tai hyödykekorin sisällön määrittämiseen ja sen jälkeen ”ostoskorin” hinnan laskemiseen. Apuna käytetään asiantuntijoiden tai kuluttajien paneeleja.

Olen kuullut irvailuja, että tässä menetelmässä mitataan kaikki tarkimmillaan millimetrimitalla, esimerkiksi määrittämällä kuukausittain tarvittavan hammastahnan määrä suhteessa hammasharjan harjaosan pituuteen. Pursotetaanko hövelisti koko matkalta vai riittäisikö vähempikin? Vakavasti ottaen menetelmässä on kyse elämisen kustannuksen arvioimisesta. Tuloksilla on kytkentänsä vähimmäisturvan tasoon.

Kuluttajatutkimuskeskus (KTK) on kesällä julkaistua raporttia varten laskenut millainen rahasumma (ns. viitebudjetti) vaaditaan toimeentuloon Suomessa (lähde taulukossa). Viitebudjettia varten on etsitty hintatiedot välttämättömiksi määriteltyjen perustarpeiden (ruoka, vaatetus, kodin tarvikkeet jne.) hankkimiseen. Näitä tietoja on täydennetty asumisen ja liikkumisen aiheuttamilla kustannuksilla.

Viitebudjetteja voidaan laskea erilaisille esimerkkitapauksille. KTK laski sellaisen muun muassa 65 vuotta täyttäneelle yksin asuvalle miehelle ja naiselle ja erotteli vielä toimeentuloon tarvittavan rahamäärän asumisen sijainnin perusteella. Laskelmia on tehty vuodelle 2010 ja 2013. Jotta tulokset olisivat vertailukelpoisia, taulukossa on esitetty ne vuoden 2013 rahassa.

Viitebudjettien taso köyhyysriskirajaa korkeampi

KTK:n laskemia viitebudjetteja on mielenkiintoista peilata tulonjakotilaston köyhyysriskirajaan ja toisaalta keskimääräisten kokonaiseläkkeiden tasoon (taulukko). Kannattaa kuitenkin muistaa, että keskieläkkeet eivät kerro toimeentulosta koko tarinaa sen takia, että ihmisillä on yleensä muutakin tuloa sekä saatuja muita ja maksettuja tulonsiirtoja. He myös saattavat jakaa tuloja ja kuluja samassa taloudessa asuvien kanssa. Mutta blogikirjoituksessa vertailu kuitenkin sallittakoon, onhan eläke-eurojen yksi tavoite estää köyhyyttä.

Lähteet: KTK 2014, http://www.stat.fi/til/tjt/2012/01/tjt_2012_01_2014-03-20_tau_002_fi.html, Eläketurvakeskuksen rekisterit.

Tulonjakotilaston tietojen mukaan köyhyysriskiraja yksin asuvalla oli vuonna 2012 1 166 euroa, käytännössä sama kuin vuonna 2010. Keskieläke oli vuonna 2013 viitisen prosenttia korkeampi kuin 2010. Mielenkiintoisesti viitebudjetin arvo kasvoi vuodesta 2010 vuoteen 2013 pääkaupunkiseudulla noin kymmenellä prosentilla. Muualla Suomessa viitebudjetin arvo kasvoi yllättävästi vielä enemmän, noin 15 prosentilla.

Viitebudjettien taso on köyhyysriskirajaa korkeampi ja ero näyttää kasvaneen. Tämän perusteella pienituloisuusraja pikemminkin vähättelee kuin suurentelee toimeentulovaikeuksia kokevien lukumäärää.

Keskieläkkeet ovat pienituloisuusrajaa korkeampia, mitä voi pitää tavoiteltavana asiana. Miehen keskimääräinen eläke on 200–500 euroa viitebudjettia korkeampi asuinpaikasta riippuen. Naisella keskieläke on pääkaupunkiseudulla asuvan viitebudjettia matalampi, mutta hieman muualla Suomessa asuvan viitebudjettia korkeampi. Kansan- ja takuueläkkeet jäävät viitebudjettien tason alapuolelle.