Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmissa ennakoidaan keskimääräisen eläketason heikentymistä suhteessa ansioihin. Keskeinen vaikuttava syy on elinaikakerroin, joka pienentää alkavia eläkkeitä ellei eläkkeelle siirtyminen myöhenny elinajan pidentymisen tahtia. Heikentymistä pidetään helposti merkkinä eläketurvan merkityksen hiipumisesta. Sitä on käytetty myös perusteluna omaehtoisen säästämisen tarpeeseen.

Miten suuria eläkkeet suhteessa ansioihin ovat mahtaneet ennen olla? Kuinka suuresta heikentymisestä on kyse?

Eläkkeen suhde ansioihin on eri asia kuin eläkkeen korvausaste

Ensin on hyvä todeta, että kun verrataan keskimääräisiä eläkkeitä keskimääräisiin ansioihin, verrataan keskilukuja ja eri henkilöjoukkoja. Nykyisiä eläkkeensaajia yhdistää se, että he ovat kaikki siirtyneet eläkkeensaajiksi, mutta heitä erottaa se, että siirtyminen on tapahtunut eri hetkillä, erilaisella työhistorialla, eri eläkelajeille ja eri eläketasoilla. Keskiansiot puolestaan koostuvat kulloinkin palkansaaja- tai yrittäjätuloja saaneiden ansioista. Karkeiden keskilukujen suhdeluku kertoo kunakin vuonna elävien eläkkeensaajien eläketasosta verrattuna samaan aikaan työtuloja saaneiden tulotasoon. Mittarilla valotetaan ennen kaikkea eläkkeensaajien suhteellisen aseman muutosta.

Tätä suhdelukua ymmärretään joskus väärin korvausasteena. Eläkkeen korvausaste on kuitenkin eri asia. Se lasketaan yksilötasolla suhteuttamalla henkilön oma eläke hänen ansiotasoonsa ennen eläkeaikaa. Korvausasteessa kiinnostuksen kohteena on siis saman henkilön tuloaseman vertailu hänen elämänkaarensa eri hetkillä, työaikana ja eläkeaikana. Koska työurat ja ansiot voivat olla kovin erilaisia, myös yksilölliset korvausasteet vaihtelevat huomattavan paljon. Keskimääräinen bruttokorvausaste on yli 60 prosentin, siis korkeampi kuin tässä käsitelty eläkkeiden ja ansioiden suhdeluku (ja nettona jopa vielä korkeampi).

Keskimääräinen eläke voi nousta suhteessa ansiotasoon joko siksi, että eläketasot paranevat yleistä ansiotasoa nopeammin, tai niin, että ansiotaso putoaa. Siksi eläketason jatkuva nousu suhteessa ansioihin tuskin on toivottavaa. Toisaalta on vaikea sanoa mikä olisi sopiva eläketaso suhteessa ansioihin. Ei ole myöskään aivan helppoa tulkita muutaman prosenttiyksikön muutoksen merkitystä. Yksilötasolla sitä kukaan tuskin omassa elämässään huomaa.

Eläketaso suhteessa ansioihin muuttuu hitaasti

Oheista kuvaa varten on yhdistetty historiatietoa ja ennustelaskelma. Katkos kuvassa on siksi, että eri aineistojen ja määritelmien takia kuvaajat eivät ole täysin vertailukelpoisia.

Ensin Tilastokeskuksen keskiansiotietoihin on liitetty eläketilastoista keskimääräiset eläkkeet työeläkejärjestelmän alusta lukien. Vuosilta 1963-1984 keskiansiotiedot ovat laskennallisia ja vuodesta 1985 eteenpäin ne perustuvat ansiotasoindeksin laskemisessa käytettyyn aineistoon.

Myös eläkettä koskeva tieto on yhdenmukaisten tilastomääritysten puuttuessa aikasarjan alussa laskennallinen. Vuosina 1963–1978 on tässä laskettu yhteen keskimääräinen kansaneläkejärjestelmän vanhuuseläke ja (sen päälle maksettu) yksityisen sektorin keskimääräinen vanhuuseläke. Vuodesta 1979 lähtien keskieläkkeenä on käytetty vanhuuseläkettä saaneiden keskimääräistä kokonaiseläkettä. Tieto on otettu Eläketurvakeskuksen ja Kelan yhteistilastoista.

Vuodesta 1963 1970-luvun puolenvälin paikkeille eläke suhteessa ansioon oli selvästi alle 40 prosenttia. Tuolloin toteutettu eläkkeiden tavoitetason parantaminen näkyy vähitellen mittarin nousemisena. Kuitenkin vielä 1990-luvulle tultaessa ei 50 prosentin rajaa ollut rikottu. Lamavuosina koettu ansiotason putoaminen näkyy mittarissa suhteellisen eläketason parantumisena. Sen jälkeen on kuvaaja ollut lähellä 50 prosentin tasoa, heijastellen pitkälti vanhuuseläkkeiden tason parantumista ja sitä, että pieniä kansaneläkkeitä on vähitellen päättynyt.

Tuleva kehitys on viimeisestä ennustelaskelmastamme ja siitä nähdään, että eläketaso suhteessa ansioihin tulee olemaan vielä noin parikymmentä vuotta jotakuinkin sillä tasolla, jonne 1990-luvun alussa tultiin. Sen jälkeinen heikentyminen tuottaisi 2060-luvulla 1980-luvun tasoa muistuttavan tilanteen.

Viidenkymmenen vuoden päästä eläketaso suhteessa ansioihin näyttäisi olevan keskimäärin parempi kuin se oli viisikymmentä vuotta sitten. Eläkkeen ostovoima ja elintaso on kuitenkin huomattavasti korkeampi kuin mitä se joskus historiassa oli. Onko oma tuleva eläketaso kuvaajan ylä- vai alapuolella, riippuu omista työuran ansioista.