Minuun oli yhteydessä ”ongelmajätteeksi” itsensä kokeva viisikymppinen, joka pitkien sijaisuusjaksojen jälkeen oli lopulta jäänyt ilman vakinaistamista. Uuden työn löytymiseen henkilö ei uskonut.

Tilanne on valitettavan tuttu työvoimahallinnossa. Nyt työministeri Jari Lindström on ehdottanut 60 vuotta täyttäneiden pitkäaikaistyöttömien siirtämistä ”eläketuelle”. Ilmeisesti pohdinnassa on väliaikainen toimenpide. Lehtitietojen perusteella kyse olisi muutamien tuhansien suuruisesta joukosta. Joukon suuruudesta ja koostumuksesta riippuen hintalapuksi on esitetty noin 20-60 miljoonaa euroa.

Ajatus ei ole uusi. Vastaava järjestely on toteutettu kymmenkunta vuotta sitten Lex Taipaleen nimellä. Silloin kohdejoukkona olivat 57 vuotta täyttäneet yli kymmenen vuotta työttömänä olleet. Kohdejoukon koko oli noin 4 000 henkeä. Järjestelyn uusimista ehdotti keväällä entinen työministeri Tarja Filatov. Lindströmin ehdotusta on kannattanut myös entinen työministeri Lauri Ihalainen.

Kukapa työttömien auttamista vastustaisi

Meillä on ikääntyneitä pitkäaikaistyöttömiä, joilla ei ole tosiasiallista edellytystä työllistyä. Heidän kannaltaan järjestely olisi helpotus. Todennäköisesti suurimmalla osalla kohderyhmästä – mikä se sitten olisikaan – toimeentulo helpottuisi, kun työttömyysturvan sijaan toimeentulo tulisi eläketurvan puolelta.

Hyväksi puoleksi voi laskea myös turhautumisen vähentymisen kun ristiriita työllistymismahdollisuuden puuttumisen ja työnhakuvaatimuksen välillä häviää. Työvoimahallinnon resursseja voi kohdentaa enemmän muille työnhakijoille. Työttömyystilastotkin kaunistuisivat.

On vielä epäselvää rahoitettaisiinko tuki valtion budjetin sisällä siirtämällä kulua momentilta toiselle (työttömyysturvalta mahdolliselle uudelle Kelan tukilajille tai kansaneläkkeelle). Rajattuna ja kertaluonteisena toimi tuskin olisi valtion budjetin kannalta ylitsepääsemätön ongelma.

Hyviä seurauksia siis eikä mahdottomia rahoituksen näkökulmasta. Näillä perustein moni päätyy varauksetta kannattamaan ministeri Lindströmin ehdotusta. Ehdotettua eläketukea kannattaa kuitenkin punnita vähän laajemminkin.

Työttömyysputki työmarkkinoilta työvoiman ulkopuolelle

Eläketuki muistuttaa työttömyysputkea. Siitä saadun kokemuksen perusteella ministeri Lindströmin eläketukialoitteeseen sisältyy myös riskejä. On olemassa kiusaus laajentaa eläketuelle siirrettävää joukkoa. On olemassa tilausta ja paineita tehdä järjestelystä pysyvä.

1970-luvulla keksittiin ajatus tilapäisestä ratkaisusta, jolla työttömyyttä alennetaan eläkejärjestelyjen avulla. Sai alkunsa työttömyysputkeksi kutsuttu työttömyysturvan ja eläketurvan yhdistelmä. Se tarjosi yrityksille helpon väylän saneerata väkeä ulos työmarkkinoilta. Irtisanottavat saivat kohtuullisen toimeentulon ilman työnhakuhuolia. Kustannusseuraukset ratkaisusta kantoivat kaikki työnantajat yhdessä eläkevakuutusmaksun nousuna.

Parhaimmillaan työttömyyseläkkeelle siirtyi yli kymmenen tuhatta ihmistä vuosittain. Putki vei ihmisiä työmarkkinoilta ulos jopa 53 vuoden iässä. Siihen kaksi vuotta ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja työttömyyseläke päälle, kunnes 10 vuoden päästä työttömyyseläke vaihtui vanhuuseläkkeeksi. Suurin osa eläkkeelle siirtyjistä siirtyi eläkkeelle ennen vanhuuseläkeikää. Keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä oli 58 vuoden tienoilla.

Kun järjestelyn ongelmiin lopulta havahduttiin, sen muuttaminen osoittautui vaikeaksi ja hitaaksi. Parikymmentä vuotta jatkuneiden neuvottelujen jälkeen työttömyysputki eläkkeelle on edelleen olemassa, ei tosin enää eläkepuolella vaan työttömyysturvan lisäpäivien muodossa eikä enää 53 vuoden iästä vaan 59 vuoden iästä. Eri hallitukset ovat pitkään vaatineet työmarkkinajärjestöjä poistamaan jäljellä olevan eläkeputken, nyt hallituksen suunnalta ehdotetaankin uutta eläketukea sen rinnalle.

Hoidetaanko työttömyyttä vai työkyvyttömyyttä?

Lisäpäivien ohella eläkkeelle pääsyä ennen vanhuuseläkeikää mahdollistavat myös työkyvyttömyyseläketurvassa olevat lievennetyt kriteerit 60 vuotta täyttäneille. Ikärajan ylittäneen työkyvyttömyyseläkehakemus hyväksytään tämän takia korkeammalla todennäköisyydellä kuin nuoremman hakijan.

Eläkkeelle siirtämistä tapahtuu käytännössä myös ilman eläketukea. Ilkka Taipale on paitsi Lex Taipaleen isä myös työttömien tilanteeseen ja eläkemahdollisuuksien selvittämiseen paneutuneen ns. ELMA-hankkeen ideoija. Siinä etsivän sosiaali- ja terveystyön haaviin jäi tapauksia, jotka olisi pitänyt diagnosoida ja hoitaa jo vuosikymmeniä aikaisemmin. Tarkastuksen seurauksena ihmiset saivat paremman ymmärryksen omasta terveydentilastaan ja toivottavasti vielä hoitoa ja apua. Moni haki ja sai lääkärinlausunnon avulla työkyvyttömyyseläkkeen.

Poliitikoiden päätettävänä on tarvitaanko olemassa olevan työikäisten sosiaaliturvan, työttömyysputken ja työkyvyttömyyseläkkeen ikäharkinnan sekä tulevan uuden työuraeläkkeen oloissa vielä lisää sosiaalietuusjärjestelyjä?

Voiko virtaa pitkäaikaistyöttömyyteen pienentää?

Lehtitietojen perusteella toimenpidettä perustellaan oikeudenmukaisuudella. Mutta jos se toteutetaan kertaluonteisesti esim. vuonna 2017, eivätkö 60 vuotta vuonna 2018 täyttävät pitkäaikaistyöttömät koe tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi? Miksi heillä ei olisi oikeutta eläketukeen?

Tässä piilee ilmiön isoin yhteiskuntapoliittinen kysymys. Virta pitkäaikaistyöttömyyteen on vuolas ja tuottaa vuosi vuodelta aina uusia vaikeasti työllistyviä ikääntyneitä ihmisiä.

Tämä herättää kysymyksen pitäisikö kertaluonteisen eläketuen sijaan tai sen ohella miettiä voimakkaammin miten virtaa saadaan pienennettyä? Jos ei työlinja toimi, eikä sosiaaliturvajärjestelyitä haluta laajentaa, voisiko ratkaisua etsiä palvelujärjestelmän suunnasta?

Jos meillä on työvoimahallinnon ja työnantajien näkökulmasta ”toivottomia tapauksia”, työmarkkinavalmiuksien ja osaamisen ylläpidossa luulisi olevan kehittämisen varaa. Tai jos työllistämisen esteenä on työkyvyn puute, ehkei terveydenhuoltojärjestelmämme ole työttömien terveyden ja työkyvyn ylläpitämisessä kovin vaikuttava? Ehkei työkyvyn palauttamisessakaan onnistuta riittävän hyvin?

Pitkällä aikavälillä soisi elävänsä Suomessa, jossa viisi- ja kuusikymppiset eivät enää koe olevansa työmarkkinoiden ”ongelmajätettä”, jotka siirretään ajoittaisilla armahduksilla eläkkeelle.