Tammikuusta 2017 lähtien vanhuuseläkkeiden ikärajoja, eläkelajeja ja työeläkkeen määräytymistä koskevat säännöt muuttuvat. Muutokset on kuvattu Etk.fi –verkkosivuilla, tässä kirjoituksessa arvioin niitä yleisemmin, myös aiempiin muutoksiin peilaten.
Eläkeuudistus – hyvä vai huono uudistus?
Mitä muutoksista pitäisi ajatella? Toistaiseksi en ole pystynyt vastaamaan tähän kysymykseen yksinkertaisesti. Kuten edellisessäkin vuoden 2005 työeläkeuudistuksessa, muutoksissa on perimmiltään kyse eri tavoitteita koskevista lukuisista kompromisseista. Uudistuksella ei ole ollut vain yhtä tavoitetta. Työnantajille tärkeää on ollut maksun ajateltu kehitys, valtio on huolehtinut työllisyydestä, eläkemenoista ja verotulojen kertymisestä. Palkansaajia edustaneet järjestöt ovat katsoneet eläke-etujen ja muutosten oikeudenmukaisuuden perään.
Suomalainen eläketurva ja nyt voimaan astuvat muutokset eivät ole peräisin eläkearkkitehtien piirustuspöydältä. Eläketurva ja siihen tehdyt muutokset ovat eri intressejä edustavien tahojen kesken käytyjen neuvottelujen tulos. Kun on kyse erilaisten tavoitteiden yhteen sovittamisesta, lopputuloksen arvioimisessa lasi voi aina olla puoliksi täynnä tai puoliksi tyhjä, näkökulmasta riippuen. Muutosten suotavuudesta ja riittävyydestäkin on mahdollista olla monta mieltä.
Kriittisesti muutokseen suhtautuvat voivat ajatella, että eläketurvan tasoa on taas kerran heikennetty. Eläkeuudistus edellyttää työssäkäyviltä sukupolvilta pidempää työskentelyä nykyeläkkeisiin verrattavan korvaustason saavuttamiseksi. Toisesta suunnasta kritiikkiä esittävät ne, joiden mielestä etuusperusteinen eläkejärjestelmä on alun alkaen rakennettu savijaloille. Heille eläkeuudistus on merkki taloudellisen realismin vahvistumisesta, tosin pessimistisimmille turhankin vaatimaton sopeutus.
Neutraalimmin tai positiivisemmin muutokseen suhtautuvat näkevät eläkeuudistuksen ymmärrettävänä sopeutumisena elinajan pidentymiseen. Monelle muutosmyönteiselle yksittäiset heikennykset tai parannukset eivät ole arvion keskiössä, vaan he katsovat mieluummin kokonaisuutta. Itse näen uudistuksessa enemmän hyviä kuin huonoja puolia.
Vuoden 2005 uudistus ei osoittautunut riittäväksi
Työeläketurvassa on toteutumassa jo toinen isompi remontti 2000-luvulla. Edellinen suuri uudistus tehtiin vuonna 2005. Miksi se ei riittänyt?
Vuoden 2005 uudistuksessa työeläketurva tuotiin menneestä maailmasta 2000-luvulle. Olennaiseksi muodostui eläkkeen laskeminen koko työuralta viimeisten vuosien palkan sijaan. Siksi kaikki työ (vähäinenkin ja nuorena tehty) alkoi kerryttää työeläkettä. Iso askel oli myös samojen sääntöjen soveltaminen sekä yksityisen että julkisen sektorin piirissä tehtyyn työhön. Susi vuoden 2005 uudistus ei siis ollut koska nämä piirteet säilyvät, jopa vahvistuvat.
Oli 2005 uudistuksessa toki kyse myös maksupaineen nousun hillitsemisestä ja elinajan kasvuun varautumisesta. Nyt jälkeenpäin voi sanoa, että näiltä osin tavoitteenasettelu ja toteutus jäivät turhan vaatimattomiksi. Keskeinen syy tähän lienee tuon ajan väestöennusteet, jotka eivät silloisille päättäjille näyttäneet yhtä voimakasta elinajan kasvua kuin nykyiset. Näin eläkkeelle siirtymisen myöhentämistä koskeva tavoitekin tuli asetettua turhan epämääräiseksi ja liian pitkälle aikavälille.
Uudistus lienee myös aina aikansa lapsi: kun varhaiselle eläkkeelle siirtyminen vielä tuolloin oli kovin yleistä, vanhuuseläkeiän nosto koettiin epärealistisena ja heikosti vaikuttavana toimenpiteenä. Kun kuitenkin eläkkeelle siirtymistä haluttiin myöhentää, tuloksena olikin varhaiseläkemuutosten ja vanhuuseläkeiän laskun sisältävä kompromissi.
Vuoden 2005 uudistus oli myös selvemmin työmarkkinajärjestöille ulkoistettu uudistus. Vuoden 2005 työeläkeuudistuksen sisältöön ei Paavo Lipposen hallitus tai valtiotoimija juurikaan puuttunut. Toteutuneen talouskehityksen tietäen voi jälkiviisaasti tulkita, että julkisen talouden näkökulma ei ollut riittävän vahva 2005 uudistuksessa.
Vuoden 2017 uudistus on selkeämmin kolmikantainen uudistus, jossa valtiovallan kädenjälki näkyy nimenomaan uudistuksen pitkäjänteisyydessä (ts. eläkeikien jatkuvana sopeuttamisena ja julkistalouden vahvistamisessa). Vuoden 2017 uudistus ottaa vahvemmin huomioon elinajan pidentymisen. 2005 uudistuksen vanhuuseläkeikäratkaisun korjaaminen on tästä selkein merkki. 2017 uudistus on myös tavoitteiltaan määrätietoisempi, sillä uudistuksen valmistelu perustui selkeiden määrällisten tavoitteiden saavuttamiseen. Voi myös sanoa, että 2017 uudistus jatkaa työeläketurvan modernisoimisessa siitä mihin 2005 jäätiin, kun loppupalkkaperiaatteen viimeiset jäänteet (ikään liittyvät korotetut karttumat) tulevat nekin muutetuiksi ja julkisen sektorin eläkelait on yhdistetty.
Eläkeuudistusten pitkä historia
Onko 2017 uudistus radikaali? Tutkimuskielellä voisi sanoa, että sen muutokset ovat sittenkin parametrisia eli numerosääntöjä (iät, karttumisprosentit, laskentasäännöt…) koskevia. Muutosten keskellä on hyvä huomata sekin, mikä ei muutu. Työeläketurvan ja kansaneläkkeiden keskinäinen suhde ei muutu. Työeläketurvaa ei korvata muilla lisäeläkejärjestelyillä. Suomeen ei rakenneta omaehtoiseen varautumiseen perustuvaa eläkemallia. Kansainvälisestä vinkkelistä Suomessa toteutettava muutos ei ole systeeminen muutos, jossa lakisääteisen turvan roolia vanhuudenajan hyvinvoinnissa vähennettäisiin.
Historiallisesti katsottuna satavuotista itsenäisyyttään viettävän Suomen eläkejärjestelmä on kokenut rajumpiakin muutoksia. Merkittävin systeeminen muutos oli vuoden 1937 kansaneläkelaki, joka perustui pakolliseen säästämiseen eläketileille. Iso systeeminen muutos oli myös tästä ajattelusta luopuminen 1956, kun eläkkeitä ryhdyttiinkin maksamaan säästämisen sijaan tasasuuruisina maassa asumisen ja iän perusteella.
Vuoden 1961 työeläkelaki oli taas tähän nähden radikaali muutos tuodessaan ansioperusteisen työeläketurvan tasasuuruisten kansaneläkkeiden päälle. Myöhemmin 1990-luvulla alkanut kansaneläkkeiden pohjaosan poisto oli sekin merkittävä periaatteellinen muutos, kun kansaneläke muuttui työeläkettä täydentäväksi turvaksi.
Vertailevasta ja historiallisesta näkökulmasta sanoisin, että vuoden 2017 työeläkeuudistus on maltillinen uudistus. Se on osa 2000-luvun kolmikantakompromisseihin perustuvaa sopeuttamispolitiikkaa. Kyse on pragmaattisesta muutoksesta, jossa urheilutermein on tehty se mihin pystyttiin, ja nyt katsotaan mihin se riittää.
Eläketutka 
Yksi merkittävä muutos on eläkepalkan laskeminen bruttopalkan perusteella vuoden 2017 kertymistä lukien. Tähän asti eläkepalkka on ollut eläkemaksujen jälkeinen ansio. Tämä on verrattain suuri kertamuutos eläkejärjestelmässä, missä eläke ei saisi määräytyä arpomalla sen mukaan minä vuonna on sattunut tulonsa ansaitsemaan semminkin kun on ollut tarve pikemminkin alentaa kuin korottaa eläkemenoa. – Tekstissä mainittu aiempien vuosien suuri muutos, kansaneläkkeen perusosan korvaaminen työeläkkeellä on mielestäni tulevien eläkeuudistusten siemen, sillä nykyisin maksuilla rahoitettu eläketurva ja veroin rahoitettu perusturva sekoittuvat epähavainnollisesti takuueläkkeen rahoituksen tasoon asti siten, ettei demokratian vaatima läpinäkyvyys toteudu.
Vuodesta 2017 lähtien eläkepalkasta ei enää vähennetä työntekijän maksamia työeläkevakuutusmaksuja. Tämä on varmaan useimmille eläkkeen laskennan ymmärrettävyyttä lisäävä muutos.
Omasta mielestäni eläkkeiden rahoitusvastuut ovat Suomessa varsin selkeät. Monessa maassa kokonaiseläke muodostuu vielä useammasta erästä.
Olen samaa mieltä siinä, että yksittäiset eläkkeensaajat eivät aina osaa erottaa sitä mikä osa eläkkeistä on verovaroin rahoitettu, mikä taas työeläkejärjestelmän kautta hoidettua. Tämä ei kuitenkaan taida johtua siitä, että asiaa koskevaa tietoa ei olisi tarjolla.
ETK.ssa olemme viime vuosina kehittäneet työeläkejärjestelmää koskevaa rahoitustilastoamme siten, että rahoituksesta kiinnostuneille tietoa olisi saatavilla aikaisempaa enemmän ja ymmärrettävämmin. Ks. http://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ennusteet/tilastot/tyoelakkeiden-rahoitus/
Oma palkansaajan eläkemaksuni on ollut v. 2016 7,2 %. Onhan aikamoinen muutos, jos eläkepohja vuoden 2017 tuloista nousee kerralla tämän verran. Eläkepalkan havainnollisuus ehkä kasvaa, mutta ylipäätään maksujen siirtyminen bruttotulon ”alapuolelle” on vähentänyt ansioiden havainnollisuutta ja oikeastaan ansiotasoindeksin merkitys on muuttunut. – Jos ajatellaan, että kansaneläke kuuluu takuueläkkeeseen asti yhteisesti verovaroista rahoitettavaksi mutta palkansaajien osalta työeläkemaksun kautta itserahoitetuksi niin tämän itserahoituksen aste vaihtelee elinkaaritulojen suhteessa joten sitä ei voi tietää kuin jollain keskiarvotasolla. ETK:n mainioista tilastoaineistoita en ole löytänyt sellaista asetelmaa, missä arvioitaisiin Tyel-maksun kautta rahoitetun perusturvan osuutta. Tässä kulkee veron ja maksun raja mikä on merkityksellinen kun ajatellaan, että vero koituu yhteiseksi hyväksi ja maksu vakuutusluontoisesti omaksi hyväksi.
Eläkepalkka on suurempi mutta sen vastapainona on matalammat karttumat: 53 ikävuoden jälkeen ansaitut karttumat ovat siirtymäaikana 1,7 % ja sen jälkeen 1,5% (ennen uudistusta 1,9%).
Great aritlce, thank you again for writing.
Nyt kun taitetun indeksin keskustelu on edessä, olisi mukava palauttaa mieleen, miten vuoden 2005 eläkeuudistuksessa eläkejärjestelmien yhteensovittaminen kohteli eri ikäryhmiä. Jos muistan oikein, niin järjestely oli edullinen sillä hetkellä hyvän tulotason omaavien suurten ikäluokkien edustajille.
Onkohan tuosta juttua jossakin?
Uudistusten vaikutukset eri ikäryhmille ja sukupolville ovat tulleet huomion kohteeksi vasta hiljan. Vuoden 2005 uudistuksista ei tällaista arviota ole saatavilla.
Vuoden 2017 uudistusta valmisteltaessa eri toimien sukupolvivaikutukset arvioitiin etukäteen. Yhteisvaikutukset jäävät ETK:n arvion mukaan pieniksi.
Laajemmin työeläketurvasta eri ikäluokkien näkökulmasta suosittelen Ismo Riskun raporttia: http://www.etk.fi/julkaisu/yksityisalojen-palkansaajien-tyoelakkeet-syntymavuoden-ja-sukupuolen-mukaan/
Miten näet tuon Riskun julkaisun taulukon 3.2.? Onko tuosta vedettävissä sellainen johtopäätös, että rahallisesti nykysukupolvet saavat suurimman hyödyn?
Kannattaa katsoa myös herkkyystarkastelu ja taulukko 4.1.
Eläke/maksu -suhde antaa sukupolvien keskinäisistä eroista samansuuntaista informaatiota.
Esitin ihan kysymyksen tuossa.
Minusta tuosta julkaisusta on perin vaikea saada yksiselitteistä selkoa useammallakaan lukukerralla, sillä oletuksia on paljon suuntaan jos toiseen. Tosin tuosta irrotettua hirmuista kerrointuottoa aikaisemmille sukupolville on kyllä nostettu keskusteluissa esiin, mutta rahallista tuottoa ei ole keskusteluissa esiintynyt. Tuota ei voine pitää kovin tarkkana kuvauksena tilanteesta, vaikka varmasti parhaaseen on pyritty.
Sisäiseen tuottoonkin sisältyy laskennallinen osa, jota ei ole avattu. Lisäksi puhutaan menneen huomioonottamisesta, mutta silti joissakin kohdissa ei ihan pysytä menneissä faktoissa (inflaatio). Olenko ymmärtänyt sisäisen tuoton oikein, jos ajattelen, että siinä katsotaan maksu tietyltä ajanjaksolta ja samalta jaksolta kertynyt eläkeoikeus, jonka jälkeen lasketaan tarvittava tuotto, jotta maksut tuottoineen riittävät diskontattujen eläkkeiden maksuun kuolemaan asti?
Pahoittelut, vastasin edellä turhan lyhyesti ja epämääräisesti yhteen laajaan aihekokonaisuuteen. Kysyit kuka on saanut euromääräisesti suurimman hyödyn. Taulukon mukaan ansiot, maksut, eläkkeet ja näiden perusteella laskettava nettohyöty ovat euroina sitä suuremmat mitä nuoremmista ikäluokista on kyse. En kuitenkaan menisi tuosta julistamaan, että nuoret ovat suurimpia hyötyjiä. Perustelen tätä vähän pidemmin.
Ensinnäkin olen kanssasi samaa mieltä, että sukupolvilaskelmia ei ole yksiselitteistä tulkita. On paljon dataa ja erilaisia tunnuslukuja. Edellisen vastaukseni toisella virkkeellä yritin sanoa, että itse katson sukupolvilaskelmien antia pitämällä samanaikaisesti silmällä sekä eläkettä että maksua.
Laskelman tekijä olisi minua parempi henkilö vastaamaan toteutuksen yksityiskohtiin liittyviin kysymyksiin. Elinkaaren maksujen ja etuuksien nykyarvot ovat joka tapauksessa tärkeä lähtökohta. Sisäiseksi tuotoksi saadaan se korko, jolla diskontattuna kunkin ryhmän elinkaarellaan maksamat eläkemaksut ovat nykyarvoltaan yhtä suuret kuin ao ryhmän saamat eläke-etuudet.
Kun etuus/maksu -suhdetta tai sisäistä tuottoa arvioi, huomaa, että Riskun raportin tulokset ovat laadullisesti johdonmukaisia. Paras etuus/maksu –suhde tai sisäinen tuotto on 1940-luvulla syntyneillä. Maksujen ja etuuksien nykyarvotarkasteluissa eläkkeet ovat maksuja suuremmat 1940- ja 1950- luvuilla syntyneillä. Nuoremmilla sukupolvilla maksut ylittävät saadut etuudet.
Tulokset selittyvät nimenomaan maksutason eroilla. Mitä nuoremmista sukupolvista on kyse, sitä isompi maksurasite työeläketurvasta on koitunut tai koitumassa. Eläke-etujen osalta sukupolvierot eivät ole yhtä suuret.
Eri sukupolvien asemaa koskeva tulos on samansuuntainen kuin mitä muissa maissa tehdyissä laskelmissa on saatu. Se liittyy kiinteästi jakojärjestelmäpainotteisen eläkejärjestelmän perustamiseen. Saatu tulos eri sukupolvien saamasta tuotosta ei sanottavasti muuttuisi vaikka kansaneläkejärjestelmä, julkisen sektorin eläkkeet ja muut eläkkeet otettaisiin laskelmiin mukaan.
Hyötyjen osalta tilanne ei myöskään tulle muuttumaan. On vaikea olettaa sellaista tulevaisuutta, jossa nuoremmilla sukupolvilla etuuden ja maksun suhde kääntyisi yhtä edulliseksi kuin nyt jo eläkkeellä olevilla sukupolvilla. Nuoremmilla sukupolvilla on korkeammat eläkevastuut hoidettavanaan, joten maksun alentamista ei ole sanottavasti odotettavissa. Etuuksissa taas ei jo korkean maksutason takia ole paljon parantamisen varaa.
Itse en julista hyötyjiä suureen ääneen siksi, että eläkejärjestelmä on vain yksi osa julkisesta taloudesta. Laajempi sukupolvitarkastelu ottaisi huomioon kaikki elinkaaren aikana hoidetut vastuut (verot, maksut ym) ja toisaalta saadut etuudet, palvelujen arvon ym. Tällaista kokonaistarkastelua ei Suomessa ole tehty. Ja tuottolaskelmista riippumatta ainakin itse ajattelen, että esimerkiksi sotaa käyneet sukupolvet ansaitsivat eläkkeensä, vaikka eivät paljon eläkemaksuja maksaneet.
That kind of thnkinig shows you’re an expert
Kiitos vastauksesta.
Juuri noihin laskelmiin liittyvien epätarkkuuksien/epävarmuuksien takia pidän vastenmielisenä eri sukupolvien asettamista vastakkain. Minusta on ajateltava järjestelmää siten, että käyttöön on otettu paras mahdollinen vaihtoehto työeläkkeiden turvaamiseksi kaikille. Järjestelmä taas perustuu lakipykäliin, joihin yksittäisten kansalaisten on tyydyttävä. Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö muutoksia voi vaatia. Vaatimuksissa on kuitenkin oltava kohtuullinen ja järkevä. Myös asioista päättäjien tulee noudattaa samaa periaatetta.
Jatkuva sääntöjen muuttaminen rapauttaa järjestelmää, joten toivottavasti nämä uudet laskelmat vastaavat muutostarpeisiin pitkälle tulevaisuuteen, jotta nuoremman ikäpolven usko eläkejärjestelmän kestävyyteen säilyy. Elinaikakertoimen käyttöönoton kaltaiset takautuvat muutokset on syytä jättää yksittäiseksi virheeksi.
Nuoremman sukupolven on muistettava, että he eivät saaneet maatamme tyhjänä käyttöönsä. Vanhemman sukupolven on taas muistettava, että tulevaisuutemme ja turvamme on nuorison käsissä. Yhdessä tekemällä tulevaisuus on parempi.
Työeläkkeiden tukena on sitten muu yhteiskunnan tarjoama tuki.