Työn tulevaisuus –hakusanalla löytyy googlesta yli 2 miljoonaa osumaa. Iso osa saatavilla olevasta materiaalista ennakoi työn vähenemistä. Tästä seuraisi luonnollisesti vaikeuksia palkkaperusteisesti rahoitetuille eläkejärjestelmille.

Koska työmarkkinatilanne Suomessa on ollut yllättävän vakaa jo pitkään, olen suhtautunut työn muutoksesta esitettäviin lähes järjestään pessimistisiin skenaarioihin varauksella. Skenaario on mahdollinen siinä missä moni muukin, mutta voi pohtia miksi se olisi todennäköisin. Radikaalia muutosta Suomen työmarkkinoilla ei ole ainakaan vielä näkynyt.

Tilastokeskuksen ja TEM:n tilastojen perusteella työllisyysaste oli Suomessa viime vuonna suurin piirtein sama kuin kymmenen vuotta sitten. Kausi- ja vuosivaihtelua lukuun ottamatta työttömyysastekin on ollut verraten tasainen tämän jakson. Työvoiman ulkopuolelle hakeutuminenkaan ei tilastojen mukaan ole muuttunut. Kuluva vuosi on toistaiseksi tuonut vahvaa suhdanneluonteista työllisyyden paranemista.

Työllisyyden paranemista ja rakennemuutoksia toivoville työmarkkinatilastojen vakaus lienee huono uutinen. Sen voi tulkita kertovan työmarkkinoiden jäykkyyksistä.

Toisaalta työn häviämistä pelkääville tilastotieto vähäisestä muutoksesta on varmaankin hyvä uutinen. Ehkä meillä onkin dynaaminen talous, jossa sopeudutaan hyvin teknologiseen muutokseen ja digitalisaatioon. Vanhaa työtä häviää ja uutta syntyy jotakuinkin samaa vauhtia.

Työllisyys työeläkealan rekistereissä

Työmarkkinamuutosta voi joltain osin tarkastella myös työeläkevakuuttamista koskevien rekisteritietojen valossa. Työeläkealan yhteisen ansaintarekisterin avulla saa kohtalaisen vertailukelpoista kuvaa viimeisen kymmenen vuoden kehityksestä. Sitä ennen elettiin toisenlaisen eläkevakuuttamislainsäädännön aikaa.

Ansaintarekisteriin talletetaan tieto tehdystä työstä henkilöille maksettujen palkkojen ja yrittäjien YEL- ja MyEL- työtulojen perusteella. Vuoden viimeisenä päivänä ansioita saaneiden vakuutettujen joukko on tässä kirjoituksessa kiinnostuksen kohteena. Muina aikoina työtä, esim. kausi- ja kesätöitä tehneet tai kesken vuotta eläkkeelle siirtyneet eivät ole tarkastelussa mukana.

Perusjoukko koostuu tarkastelussa 18–64 -vuotiaista vakuutetuista. Sopivan suhteutuspohjan tarjoaa Eläketurvakeskuksen ja Kelan yhteinen tilasto Suomessa asuvasta väestöstä, josta saa työikäisen väestön eli 15–64 -vuotiaat. Aivan nuorimmat eivät ole olleet vakuutusvelvollisia, mutta eivät heidän ansionsakaan ole kovin korkeita vuositasolla, jos työtä on tehty.

Vuonna 2007 työeläkevakuutettuja ansioita sai vuoden viimeisen päivän mittausajankohdan perusteella pyöreät 2,4 miljoonaa ihmistä. Suomessa asui tuona vuonna lähes 3,5 miljoonaa 15–64 -vuotiasta henkilöä. Tarkoista luvuista saadaan työeläkevakuutettujen väestöosuudeksi 66,6 prosenttia. Suhdeluku on vähän matalampi kuin virallisen työllisyysasteen vuosikeskiarvo.

Miltä näytti kymmenkunta vuotta myöhemmin? Vakuutettuja oli vuoden 2016 viimeisenä päivänä 2,3 miljoonaa ihmistä. 15–64 -vuotiaan väestön määrä oli noin 3,5 miljoonaa. Suhdeluvuksi saadaan 66,5 prosenttia.

Vuosia 2016 ja 2007 vertailtaessa työeläkevakuutettujen määrä on vähentynyt 60 tuhannella hengellä. Työikäisen väestön määrä on puolestaan pienentynyt 70 tuhannella.

Yksittäisiä vuosia samalla tavoin tarkasteltaessa havaitaan, että suhdelukumuutokset ovat olleet desimaalitasoa yhtä poikkeusvuotta lukuun ottamatta. Vuosien 2008 ja 2009 välillä työeläkevakuutettujen määrä väheni 70 tuhannella samaan aikaan kun työikäinen väestö hivenen kasvoi.

Ansaintarekisteri kertoo myös työn arvosta

Työn määrästä kertovien kuvaajien lisäksi alla olevassa kuvassa on palkkasumman kehitys. Kuvasta voi arvioida, että 1990-luvun laman jälkeen ansiokehitys oli työllisyyden kasvua ripeämpää aina finanssikriisiin asti. Jos ansiokehitys olisi jatkunut tätä tahtia, työeläkevakuutettu palkkasumma olisi kasvanut ripeästi koska vakuutettujen määrä on ollut varsin vakaa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Palkkasumman kehityksen valossa 2000-luku on ollut selvästi heikompi kuin 1990-luku.

Koko talouden tasolla palkkasumma polki useita vuosia lähes paikallaan finanssikriisin jälkeisinä vuosina. Palkkasumman kehitystä voi ehkä suhteuttaa työvoimatutkimuksen tietoihin työn epävakauden lisääntymisestä. Vaikka jatkuva kokoaikainen työ on nyt yhtä yleistä kuin vuosituhannen alussa (kaksi kolmesta työtä tekevästä oli silloin ja nyt ”tyypillisessä” työssä), kolmasosa tekee työtä monenkirjavalla tavalla.

Tässä joukossa on iso joukko erilaisia yrittäjiä (eri aloilla, osa-aikaisia tai täysipäiväisiä, työllistäviä ja vain itseään työllistäviä, freelancereita jne.). Epätyypillisen työn puolelle määritetään mm. määräaikaista, vaihtuvaa, keikkaluonteista ja osa-aikaista työtä tekevät palkansaajat. Osa-aikainen työ on jonkin verran lisääntynyt, samoin itsensä työllistäminen ilman palkattuja työntekijöitä. Palkkasumma on voinut niiata senkin takia, että osalla vakuutetuista ei ole ollut ansioita kaikkien kalenterikuukausien aikana.

Vasta muutamana viime vuotena palkkasumma on taas kasvanut. Tämä lienee suurimmaksi osaksi parantuneen työllisyyden ansiota. Kasvu on kuitenkin keskittynyt yksityiselle sektorille. Yksityisen sektorin palkansaajien palkkasumman kasvu on ollut sen verran hyvää, että se on kompensoinut YEL-työtulolla mitatun yrittäjien työpanoksen heikentymisen. Julkisella puolella palkkasumma ei kokonaisuutena ole suuresti muuttunut.