Eläkkeiden tason korottamisesta on pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmassa kaksi merkittävää kirjausta. Ne ovat sisällöltään aikaisemmista eläketurvan tasoon liittyvistä tavoitteenasetteluista poikkeavia. Siksi ne ovat herättäneet myös kysymyksiä toteutuksesta. Tavoite nettomääräisesti tasasuuruisista eläkkeiden korotuksista ei ole helposti toteutettavissa perinteisillä politiikkakeinoilla.

Tarkoittamani kirjaukset löytyvät hallitusohjelman alaluvusta ”Ikäihmisten toimeentulon turvaaminen ja köyhyyden vähentäminen” (s. 156). Keinoiksi on kirjattu kaksi erilaista toimenpidekokonaisuutta eläketulon lisäämiseksi:

• Hallitus käyttää 183 miljoonaa euroa pienimpien eläkkeiden korottamiseen noin 50 eurolla kuukaudessa nettomääräisenä. Korotus kohdistuisi arvion mukaan noin 1 000 euron kuukausieläkkeeseen saakka. Korotus toteutetaan kansaneläke- ja takuueläkejärjestelmien kautta.
• Käynnistetään kolmikantainen selvitys siitä, miten työeläkejärjestelmän sisällä voitaisiin parantaa pienimmillä työeläkkeillä olevien asemaa. Osana tätä selvitystä selvitetään keinoja, joiden avulla voitaisiin nostaa alle 1 400 euron työeläkkeitä nettomääräisesti 100 eurolla työeläkemaksuja nostamatta.

Eniten julkista keskustelua on syntynyt korotustoimien tasosta ja niiden hintalapuista. Työeläkkeitä koskeva kirjaus on herättänyt jo periaatetasonkin keskustelua. Vähälle huomiolle julkisessa keskustelussa on jäänyt sana ”nettomääräinen”, joka esiintyy kummassakin kohdassa. Se on sekä yllättävä että kirjausten toteuttamisen kannalta haasteellinen yksityiskohta.

Nettoeläke ja käytettävissä oleva tulo

Yleensä kun puhutaan nettomääräisistä tavoitteista, tarkoitetaan käytettävissä olevien tulojen parantamista. Käytettävissä olevat tulot muodostuvat useista eri tulolähteistä; ansiotuloista, pääomatuloista, saaduista sosiaaliturvaetuuksista jne. Käytettävissä oleviin tuloihin vaikuttavat lisäksi kotitalouden kokonaisuus (kuinka monta tuloja on jakamassa) sekä maksetut verot ja lakisääteiset maksut.

Tyypillisesti politiikkatavoitteena on ollut käytettävissä olevien tulojen perusteella lasketun suhteellisen tuloköyhyyden vähentäminen (pienituloisiksi määrittyvien lukumäärän / osuuden pienentäminen), tai ns. köyhyyskuilun (etäisyys laskennallisesta pienituloisuusrajasta) pienentäminen. Kun tavoite on käytettävissä olevien tulojen lisääminen, myös politiikassa on useita vaikuttamiskeinoja. Nettomääräiset parannukset toimeentulon tasoon voivat muodostua eri väylien kautta, erilaisten tulojen ja maksettujen tulonsiirtojen kokonaisuudesta.

Nyt hallituksen eksplisiittinen tavoite on vaikuttaa vain yhteen tulolajiin, nimittäin lakisääteisiin eläkkeisiin ja nimenomaan nettomääräisesti. Joku voi ajatella, että mitä ihmeellistä tässä on, aiemminkin on tehty korotuksia kansaneläkkeisiin ja tasaeläkkeisiin. Niin onkin, mutta ne ovat olleet keinoja vaikuttaa käytettävissä oleviin tuloihin, eivät tavoite sinänsä. Ja toiseksi, tasokorotukset on tehty nimenomaan bruttokorotuksina. Bruttokorotus on helppo toteuttaa ja se jakautuu sitten muiden tulojen, sosiaaliturvaetuuksien, verotuksen ym. vaikutuksista eri tasoisena eri tulotasoilla.

Tavoite nettoeläkkeen nostamisesta tasasuuruisesti eri tulotasoilla oleville ihmisille on huomattavasti vaikeampi toteuttaa. Muiden tulojen ja progressiivisen verotuksen takia pitäisi lähtökohtaisesti miettiä erisuuruisia bruttokorotuksia eri tulorakenteilla ja -tasoilla olevien eläkkeensaajien eläketuloihin. Kun eläkettä nostetaan, se vaikuttaa asumistuen ja toimeentulotuen määrään. Kansaneläkekin vaihtelee sen mukaan elääkö yksin vai puolison kanssa. Verotus ja erityisesti eläketulovähennykset pitää huomioida.

Ketkä saavat korotuksia?

Pienimpien eläkkeiden korottamiseen liittyvä kirjaus on myös kohdejoukon valinnan osalta mielenkiintoinen. Yleensä tavoite köyhyyden vähentämisestä määritellään tulojakaumaa koskevien tilastollisten tunnuslukujen avulla tai bruttokorotusten kautta. Politiikan vaikuttavuutta arvioidaan sitten esimerkiksi pienituloisuusrajan alle jäävien määrän muutoksena.

Nyt politiikkamuutosten kohteeksi valittu joukko on määritelty eläkejakaumaan vedetyn viivan perusteella. Alle 1 000 euron kuukausieläkettä saavat odottavat nyt parannusta eläkkeisiinsä, muut saattavat ihmetellä miksi heitä ei huomioida.

Kirjaimellisesti otettuna rajaus sulkee pois perinteisen eläketasoa nostavan keinon, ts. kansaneläkkeiden tasokorotuksen. Se kun kohdentuisi valittua kohdejoukkoa laajemmalle saajajoukolle ja 50 euron nettokorotusriman takia maksaisi huomattavasti sovittua budjettirajoitetta enemmän.

Tätä kirjoitettaessa on vielä auki, miten hallitusohjelman kirjaus eläkkeiden nostosta toteutetaan. Lisätalousarviossa päätetty 5,5 miljoonan euron määrärahan osoittaminen Kelan järjestelmien muuttamiseen viittaa siihen, että tavoitetta ei saada toteutettua perinteisillä yksinkertaisilla parametrimuutoksilla.

Miten ikinä nettoeläkkeiden korotus aiotaankin toteuttaa, niin sen jälkeen eläkejakauma voi näyttää toisenlaiselta. Jos korotukset tosiaan ovat nettomääräisesti samansuuruisia valitulle kohdejoukolle, suhteellinen parannus on sitä suurempi mitä pienempi eläkkeen lähtötaso on. Ja jotkut lähellä valittua 1 000 euron rajaa olevat eläkeläiset vaihtaisivat mahdollisesti paikkaa eläketulojakaumassa.

Vasta kun toteutustapa selviää, on mahdollista arvioida miten toimet vähentävät köyhyyttä ja mitä niistä seuraa kaikkien käytettävissä olevien tulojen tasolla.