Mikä Eläketutka?

Eläketutka on eläketurvan kysymyksiä käsittelevä blogi

Eläketurva koskee kaikkia työikäisiä ja työnantajia eläketurvan maksajina sekä eläkkeensaajia eläketurvan nauttijoina. Nykyiset lapset ja nuoret perivät eläke-etuihin ja eläketurvan rahoitukseen liittyvän sukupolvisopimuksen. Monille nuorille ja vähän vanhemmillekin työikäisille eläketurva on kaukainen ja epäkiinnostava aihe. Eläkkeensaajille eläke on sitä vastoin arkipäivää.
Käytännössä eläketurvasta ovat kiinnostuneita erityisesti sen toimeenpanosta vastaavat eläkelaitokset, työeläketurvan sisällöstä ja rahoituksesta neuvottelevat työmarkkinaosapuolet, puolueet ja valtiovalta, media sekä erilaiset muut sidosryhmät.

Eläketutka syntyi tarpeesta luoda vakiintunutta tarjontaa täydentävä väylä asiantuntijatiedon esille tuomiseen. Yritän kirjoittaa ajankohtaisista aiheista, kertoa taustoja ja selityksiä. Joskus kommentoin tuoreita julkaisuja ja käynnissä olevaa keskustelua. Samalla yritän tarjota tiivistettyä informaatiota siitä, millaisia muutoksia eläkejärjestelmässä on tapahtumassa ja millaisia kysymyksiä punnitaan. Jos joku saa näin paremman tuntuman eläketurvasta ja sen kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä, Eläketutkasta on ollut hyötyä.

Tämän blogisivuston aloittamisen jälkeen ETK on ruvennut julkaisemaan yhä enemmän asiantuntijabloggauksia etk.fi -verkkosivuilla. Tämän takia ja siirryttyäni toimitusjohtajaksi, julkaisen tällä sivustolla kirjoituksia aikaisempaa harvemmin.

Lisätietoa eläketurvasta

Eläketurva on periaatteessa yksinkertaista, mutta yksityiskohdissa mutkia on vaikea suoristaa. Eläkeviestintään syntyy kiemuroita ja täsmennystarpeita koska on erilaisia eläkelajeja, -lakeja ja rahoitussääntöjä, joiden aikajänne ulottuu pitkälle menneisyyteen ja kauas tulevaisuuteen. Perustietoa eläketurvasta löytyy työpaikkani verkkosivuilta Etk.fi ja kansalaisille suunnatusta Työeläke.fi–palvelusta.

Eläketurvakeskus.

tyoelake.fi_logo