Tilastokeskus julkaisi juuri vuotta 2017 koskevat tulonjakotiedot. Tilastoraportti paneutui pienituloisuuteen sekä sen kehitykseen ja koostumukseen. Pienituloisia ovat ne, joiden käytettävissä olevat tulot jäävät alle 60 % väestön mediaanitulosta. Pienituloisuusriski on eri väestöryhmistä suurin työttömillä (39 %) ja opiskelijoilla (31 %). Palkansaajilla riski on pienin. Eläkeläisten pienituloisuusriski on vähän koko väestön riskitasoa korkeampi. Moni miettii voisiko riskiä pienentää ja miten?
eläketurva
Työtä tekevien osuus yllättävän vakaa
Työn tulevaisuus –hakusanalla löytyy googlesta yli 2 miljoonaa osumaa. Iso osa saatavilla olevasta materiaalista ennakoi työn vähenemistä. Tästä seuraisi luonnollisesti vaikeuksia palkkaperusteisesti rahoitetuille eläkejärjestelmille.
Koska työmarkkinatilanne Suomessa on ollut yllättävän vakaa jo pitkään, olen suhtautunut työn muutoksesta esitettäviin lähes järjestään pessimistisiin skenaarioihin varauksella. Skenaario on mahdollinen siinä missä moni muukin, mutta voi pohtia miksi se olisi todennäköisin. Radikaalia muutosta Suomen työmarkkinoilla ei ole ainakaan vielä näkynyt.
Eläkeläiset eivät ole yhtenäinen ryhmä
Tämä kirjoitukseni ilmestyi alunperin Helsingin Sanomien vieraskynä -artikkelina 18.6.2018.
Monen eläkeläisen kokemus toimeentulosta eroaa siitä, mitä tilastot kertovat.
Työuran kumulatiiviset riskit tuntuvat
Kun puhutaan eläketurvasta, ihmiset usein ajattelevat lähinnä vanhuuseläkkeitä. Eikä syyttä, onhan vanhuuseläke yleisin eläkelaji. Mutta eläkejärjestelmä ei typisty vain siihen. Se tarjoaa taloudellista turvaa myös työkyvyn menetyksen varalta. Ja vieläkin ikävämmässä tilanteessa, silloin kun perheensä toimeentuloon osallistunut puoliso, isä tai äiti kuolee.
Terveydentilan paraneminen on pienentänyt näitä riskejä samalla kun se on tuonut vanhuuseläkkeen yhä todennäköisemmäksi ja useamman ulottuville. Useimmat meistä toivovat pääsevänsä vanhuuseläkkeelle suoraan työelämästä ja pitävät sitä realistisena. Saatamme kuitenkin aliarvioida työuran aikaisia riskejä.
Kannattaako YEL? Osa 2
Kirjoitin vähän aikaa sitten yrittäjien YEL-vakuuttamisen kannattavuudesta. Pääpointtini oli, että YEL:n kannattavuuden arvioinnissa osa hyödyistä helposti unohtuu tai jää näkymättömiin.
YEL:n hyötyä voi arvioida konkreettisemminkin. Se on paikallaan siksi, että yleisin tapa kritisoida YEL-vakuuttamista on todeta, että sijoittamalla itse YEL-maksua vastaavan summan saisi paremman tuoton. Mutta voiko eläkevakuutusta ylipäätään verrata sijoittamiseen? Ja miltä eläkevakuuttamisen hyöty näyttää laskelmien valossa?
Mercer Global Pension Index – mitä vertailu kertoo?
Suomen eläkejärjestelmä sijoittui tänä vuonna Mercerin Global Pension Index (GPI) –vertailussa viidenneksi. Mitalisijat menivät Tanskalle, Hollannille ja Australialle. Muilla pistesijoilla oli Norja neljäntenä ja Ruotsi kuudentena.
GPI on toteutettu nyt yhdeksänä vuotena. Ensimmäisenä vuonna vertailussa oli mukana 11 maata. Vertailuun mukaan otettavien maiden lukumäärä on kasvanut tasaisesti. Vuonna 2017 vertailussa oli 30 maata.
Mercer on henkilöstöresurssien konsultointia harjoittava globaali yritys. Eläkejärjestelmiä vertailemalla se hakee itselleen näkyvyyttä ja tietopohjaa konsultoinnin tueksi. Eläkejärjestelmävertailuja tekevät myös esimerkiksi Allianz ja Natixis. Finanssialan toimijat ja konsultit eivät epäröi laittaa maita järjestykseen, toisin kuin vaikka kansainväliset organisaatiot EU ja OECD.
Onnellisuuden u-käyrä ja luottamus eläketurvaan
Uudessa eläkebarometri -tutkimuksessa havaitsimme mielenkiintoisen ikään liittyvän u-käyrän. Luottamus suomalaiseen eläkejärjestelmään on korkealla tasolla nuorilla, matalahko keski-ikäisillä ja jälleen korkeahko iäkkäimmillä.
Tulos muistuttaa onnellisuuden u-käyrää. Mahtaisiko tyytyväisyys elämään selittää myös sitä, kuinka eläkejärjestelmään luotetaan?
Eläkemenot ja muut sosiaalimenot – nollasummapeli?
Eläkemenot ovat kasvaneet nopeasti. Viime vuonna eläkemenot olivat 29,5 miljardia euroa. Kasvu johtuu eläkkeensaajien määrän lisääntymisestä ja keskieläkkeen kasvusta. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana eläkkeensaajien lukumäärä on kasvanut 300 000:lla hengellä ja keskimääräinen kokonaiseläke on noussut reaalisesti 36 prosenttia.
Teemu Muhonen ja Jari Hanska kiinnittävät Eläketurma –kirjassaan huomiota eläkemenojen voimakkaaseen kasvuun. Muhonen ja Hanska epäilevät, että eläkemenojen raju kasvu syö tilaa muulta sosiaaliturvalta. Kun kokonaisveroastetta ei haluta kasvattaa, eläkemenoille raivataan tilaa leikkaamalla muita menoja.
Pelataanko Suomessa nollasummapeliä, jossa vain eläkemenot kasvavat ja muita menoja tämän takia leikataan? Lue loppuun
Työnantajan vastuilla on pitkä historia
Eläketurvaa käsittelevän akateemisen tutkimuksen ilmestymistä voi aina pitää tapauksena. Harvinaista herkkua eläketurvasta ja suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kiinnostuneille tuli tarjolle kun Jussi Vauhkonen väitteli Helsingin yliopistosta tohtoriksi juuri ennen juhannusta.
Vauhkosen väitöskirja ”Elatuksesta eläkkeeseen” https://helda.helsinki.fi/handle/10138/162723 käsittelee kiinnostavasti työnantajan elatusvelvollisuutta ja suhtautumista eläketurvaan. Mistään kuriositeetista ei ole kyse, sillä työnantajan elatusvelvollisuudesta säädettiin jo 1700-luvun alussa ja se poistui lainsäädännöstä vasta 1982. Työnantajan elatusvelvollisuus eli pitkään kuntien köyhäinhoitovelvoitteen rinnalla.
Onko meillä liikaa eläkevaroja?
Työeläkevarojen määrä puhuttaa. Joidenkin mielestä varoja on liikaa. Osa eläkkeensaajista uskoo, että rahastoon kerätyt varat ovat ”heidän rahojaan” ja ihmettelee miksi varoja ei käytetä nykyisten eläkkeiden parantamiseen.
Yritän tässä lyhyesti kuvata työeläkevarojen roolia eläkkeiden rahoituksessa ajankohtaisen keskustelun kolmen kysymyksen kautta. Paljonko eläkerahastoissa oikein on? Kenen rahoja ne ovat? Mitä varoille on tarkoitus tehdä?
Eläketutka 