Elinajan pidentyminen on tuottanut myös pidemmän ajan eläkkeellä. Jotta työeläkkeet voivat olla riittävän hyvällä tasolla ja ne voidaan kohtuullisesti rahoittaa, työssä ja eläkkeellä vietetyn ajan suhteen täytyy olla balanssissa. Vähäisellä työpanoksella ei ole mahdollista rahoittaa pitkää ja hyvätasoista eläkeaikaa.
Mutta kuinka pitkä eläkeaika on?
Viikon sisällä ilmestyneissä eri lehtien (Iltalehti, Ilta-Sanomat, Savon Sanomat) jutuissa eläkeuudistuksen perusteluja on leimattu ”tiedotussodaksi”, ”propagandaksi” ja jopa ”sumutukseksi”. Tuoreessa Talouselämä –lehden haastattelussa (26.2.2015) näiden juttujen lähde työelämän tutkija Anna-Maija Lehto esittää eläkepoliittisten uudistusten tarvetta arvioineen ns. Pekkarisen asiantuntijaryhmän ”halunneen antaa arvion, joka näyttää huonommalta”. Lehto esittää, että eliniän kasvulla on tietoisesti peloteltu ja kestävyysvajeen vähentämistarpeella manipuloitu ihmisiä uskomaan eläkeiän nostamisen tarpeellisuus.
Lehto uskoo, että eläkkeelle siirtyminen myöhentyy trendinomaisesti ja työurien pidentymistä koskevat tavoitteet saavutetaan ilman lisätoimia. Onko eläkeiän nosto siis tarpeetonta haihattelua? Onko kansaa harhautettu väärin perustein?
Eläkeuudistusta koskevalla sopimuksella on monia myönteisiä vaikutuksia. Jos kehitys toteutuu kuin vaikutusarviomme oletuksissa, eläkkeelle siirtyminen myöhentyy ja julkisen talouden kestävyys paranee. Eläkemeno kasvaa hitaammin eikä maksua tarvitse nostaa. Eläketasokin paranee.
Maaginen sopimus, jolla on vain hyviä seurauksia? Ei sentään. Uudistusten hintana on, että elinkaarella tehdyn työn määrä on suurempi ja eläkkeellä oloaika lyhyempi kuin ilman uudistusta olisi.
Tilastoissa ja tutkimuksissa ”pääasiallinen toiminta” kuvaa ihmisten taloudellisen toiminnan laatua. Jos ei ole työssä tai työttömänä, henkilö luokitellaan työvoiman ulkopuolelle.
Työvoiman ulkopuolella oloa kannattaa ikääntyneen väestön osalta lähestyä tarkemmin erilaisten eläkelajien kautta. Vanhuuseläkkeen lisäksi ikääntyneille mahdollisia eläkelajeja ovat nykyisin maatalouden erityiseläkkeet ja työkyvyttömyyseläke. Vielä kymmenkunta vuotta sitten näiden lisäksi oli mahdollista siirtyä yksilölliselle varhaiseläkkeelle ja työttömyyseläkkeelle.
Työn ja eläkkeen väliin mahtuu harmaita alueita, joissa päättelysääntöjen perusteella yksilö kategorisoidaan johonkin pääluokkaan. Tilastoissa työntekoa yleensä priorisoidaan, ja osa-aikaeläkeläiset lasketaan työllisiksi. Toisaalta pieni osa muistakin eläkkeensaajista tekee työtä mutta heidät lasketaan eläketilastoissa eläkkeensaajien joukkoon. Työttömyydestä saatavaa kuvaa taas hämärtää se, että Suomessa on ollut käytössä myös työttömille suunnattu eläke. Samasta työn puutteen syystä on siis voinut kirjautua joko työttömäksi tai työvoiman ulkopuolelle.
Julkaisimme eilen tutkimuksen sosioekonomisista eroista työurissa ja eläkkeelle siirtymisessä. Lähtökohtana oli vertailla erityisesti palkansaajien eli työntekijöiden ja toimihenkilöiden elinikäistä työ- ja eläkeaikaa. Samalla raportoitiin tietoa yrittäjien tilanteesta. Yrittäjien ja palkansaajien vertailua hankaloittaa kylläkin se, että ryhmillä on vakuuttamisen ja eläketurvan rahoittamisen näkökulmasta erilaiset säännöt.
Tutkimuksen taustana on valmisteilla oleva eläkeuudistus ja erityisesti sen yhteydessä käyty keskustelu ikärajoista. Erityisesti työntekijätaustaisissa ammateissa on nostettu esille kysymys siitä, miten esillä ollut ikärajojen nosto kohtelee fyysisesti raskaita töitä tekeviä. On hyvin tiedossa, että esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinsairaudet katkaisevat turhan usein erityisesti työntekijäammateissa toimivien työuran ennen vanhuuseläkeikää. Irtisanomisten ja huonon työllisyyden oloissa on ollut esillä myös kysymys siitä, missä töissä on ylipäätään mahdollista jatkaa alimpaan vanhuuseläkeikään tai sen jälkeen.
Eläketutka 