Elinajan pidentyminen on tuottanut myös pidemmän ajan eläkkeellä. Jotta työeläkkeet voivat olla riittävän hyvällä tasolla ja ne voidaan kohtuullisesti rahoittaa, työssä ja eläkkeellä vietetyn ajan suhteen täytyy olla balanssissa. Vähäisellä työpanoksella ei ole mahdollista rahoittaa pitkää ja hyvätasoista eläkeaikaa.
Mutta kuinka pitkä eläkeaika on?
65 vuoden vanhuuseläkeiästä luovuttiin työeläkkeissä vuonna 2004. Tilalle tuli joustava vanhuuseläkeikä, jossa 63 vuotta on ollut alaraja vuodesta 2005 lähtien. Alarajan nostaminen on ollut eläkepoliittinen puheenaihe vuodesta 2009 lähtien. Mutta on ikärajoista puhuttu aikaisemminkin.
Kun Saksaan aikanaan luotiin sosiaalivakuutus ja vanhuuseläke, ikäraja oli 70 vuotta. 1920-luvulle tultaessa ikäraja laskettiin 65 vuoteen. Monet maat seurasivat perässä, Suomi varsin myöhään vasta 1930-luvulla. 65 vuotta taitaa edelleen olla yleisin vanhuuseläkeikä maailmalla, joskin monet maat ovat jo päättäneet sen nostamisesta.
Vuoden 2005 työeläkeuudistuksessa sovittiin, että elinajan pitenemiseen vastataan vuodesta 2010 lähtien elinaikakertoimella.
Elinaikakerroin säätelee työeläkkeenä maksettavan kuukausieläkkeen tasoa sen mukaan, miten eläkeajan ennakoidaan pitenevän. Jos odotettavissa oleva elinaika pitenee, elinaikakerroin pienentää alkavaa kuukausieläkettä. Mikäli odotettavissa oleva elinaika lyhenisi, elinaikakerroin korottaisi alkavaa kuukausieläkettä.
Perusajatus on, että ansaittu eläkepääoma säilyy samansuuruisena riippumatta siitä, miten elinaika kehittyy. Tämän takia elinaikakerroin on tehokas eläkemenon sääntelijä. Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmissa eläkemenon jo 50 vuotta tapahtunut kasvu taittuu vähän yli kymmenen vuoden päästä, minkä jälkeen eläkemeno säilyisi vakaasti kehittyvissä väestö- ym. oloissa verraten tasaisena palkkasummaan nähden. Tämä on pitkälti elinaikakertoimen ansiota.
Eläketutka 