Tilastokeskus julkaisi juuri vuotta 2017 koskevat tulonjakotiedot. Tilastoraportti paneutui pienituloisuuteen sekä sen kehitykseen ja koostumukseen. Pienituloisia ovat ne, joiden käytettävissä olevat tulot jäävät alle 60 % väestön mediaanitulosta. Pienituloisuusriski on eri väestöryhmistä suurin työttömillä (39 %) ja opiskelijoilla (31 %). Palkansaajilla riski on pienin. Eläkeläisten pienituloisuusriski on vähän koko väestön riskitasoa korkeampi. Moni miettii voisiko riskiä pienentää ja miten?
vanhuuseläke
Eläkeläiset eivät ole yhtenäinen ryhmä
Tämä kirjoitukseni ilmestyi alunperin Helsingin Sanomien vieraskynä -artikkelina 18.6.2018.
Monen eläkeläisen kokemus toimeentulosta eroaa siitä, mitä tilastot kertovat.
Työuran kumulatiiviset riskit tuntuvat
Kun puhutaan eläketurvasta, ihmiset usein ajattelevat lähinnä vanhuuseläkkeitä. Eikä syyttä, onhan vanhuuseläke yleisin eläkelaji. Mutta eläkejärjestelmä ei typisty vain siihen. Se tarjoaa taloudellista turvaa myös työkyvyn menetyksen varalta. Ja vieläkin ikävämmässä tilanteessa, silloin kun perheensä toimeentuloon osallistunut puoliso, isä tai äiti kuolee.
Terveydentilan paraneminen on pienentänyt näitä riskejä samalla kun se on tuonut vanhuuseläkkeen yhä todennäköisemmäksi ja useamman ulottuville. Useimmat meistä toivovat pääsevänsä vanhuuseläkkeelle suoraan työelämästä ja pitävät sitä realistisena. Saatamme kuitenkin aliarvioida työuran aikaisia riskejä.
Vanhushuoltosuhde heikkenee nopeasti, eläkkeensaajien väestöosuus muuttuu hitaasti
Suomen sanotaan ikääntyvän Euroopan nopeinta tahtia. Huoltosuhdepuhe luo kriisitietoisuutta ja saa monen epäilemään eläketurvan kestävyyttä. Vanhushuoltosuhteen heikkenemisestä ei voi kuitenkaan suoraviivaisesti päätellä, että eläkejärjestelmän pohja heikkenisi vastaavaa tahtia. Lue loppuun
Eläkeuudistuksen maksumiehet ja -naiset
Eläkeuudistusta koskevalla sopimuksella on monia myönteisiä vaikutuksia. Jos kehitys toteutuu kuin vaikutusarviomme oletuksissa, eläkkeelle siirtyminen myöhentyy ja julkisen talouden kestävyys paranee. Eläkemeno kasvaa hitaammin eikä maksua tarvitse nostaa. Eläketasokin paranee.
Maaginen sopimus, jolla on vain hyviä seurauksia? Ei sentään. Uudistusten hintana on, että elinkaarella tehdyn työn määrä on suurempi ja eläkkeellä oloaika lyhyempi kuin ilman uudistusta olisi.
Ikärajakeskustelua kautta aikain
65 vuoden vanhuuseläkeiästä luovuttiin työeläkkeissä vuonna 2004. Tilalle tuli joustava vanhuuseläkeikä, jossa 63 vuotta on ollut alaraja vuodesta 2005 lähtien. Alarajan nostaminen on ollut eläkepoliittinen puheenaihe vuodesta 2009 lähtien. Mutta on ikärajoista puhuttu aikaisemminkin.
Kun Saksaan aikanaan luotiin sosiaalivakuutus ja vanhuuseläke, ikäraja oli 70 vuotta. 1920-luvulle tultaessa ikäraja laskettiin 65 vuoteen. Monet maat seurasivat perässä, Suomi varsin myöhään vasta 1930-luvulla. 65 vuotta taitaa edelleen olla yleisin vanhuuseläkeikä maailmalla, joskin monet maat ovat jo päättäneet sen nostamisesta.
Työ vai eläke pääasiallisena toimintana?
Tilastoissa ja tutkimuksissa ”pääasiallinen toiminta” kuvaa ihmisten taloudellisen toiminnan laatua. Jos ei ole työssä tai työttömänä, henkilö luokitellaan työvoiman ulkopuolelle.
Työvoiman ulkopuolella oloa kannattaa ikääntyneen väestön osalta lähestyä tarkemmin erilaisten eläkelajien kautta. Vanhuuseläkkeen lisäksi ikääntyneille mahdollisia eläkelajeja ovat nykyisin maatalouden erityiseläkkeet ja työkyvyttömyyseläke. Vielä kymmenkunta vuotta sitten näiden lisäksi oli mahdollista siirtyä yksilölliselle varhaiseläkkeelle ja työttömyyseläkkeelle.
Työn ja eläkkeen väliin mahtuu harmaita alueita, joissa päättelysääntöjen perusteella yksilö kategorisoidaan johonkin pääluokkaan. Tilastoissa työntekoa yleensä priorisoidaan, ja osa-aikaeläkeläiset lasketaan työllisiksi. Toisaalta pieni osa muistakin eläkkeensaajista tekee työtä mutta heidät lasketaan eläketilastoissa eläkkeensaajien joukkoon. Työttömyydestä saatavaa kuvaa taas hämärtää se, että Suomessa on ollut käytössä myös työttömille suunnattu eläke. Samasta työn puutteen syystä on siis voinut kirjautua joko työttömäksi tai työvoiman ulkopuolelle.
Eläkejärjestelmässä näkyvät muualla syntyvät erot
Julkaisimme eilen tutkimuksen sosioekonomisista eroista työurissa ja eläkkeelle siirtymisessä. Lähtökohtana oli vertailla erityisesti palkansaajien eli työntekijöiden ja toimihenkilöiden elinikäistä työ- ja eläkeaikaa. Samalla raportoitiin tietoa yrittäjien tilanteesta. Yrittäjien ja palkansaajien vertailua hankaloittaa kylläkin se, että ryhmillä on vakuuttamisen ja eläketurvan rahoittamisen näkökulmasta erilaiset säännöt.
Tutkimuksen taustana on valmisteilla oleva eläkeuudistus ja erityisesti sen yhteydessä käyty keskustelu ikärajoista. Erityisesti työntekijätaustaisissa ammateissa on nostettu esille kysymys siitä, miten esillä ollut ikärajojen nosto kohtelee fyysisesti raskaita töitä tekeviä. On hyvin tiedossa, että esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinsairaudet katkaisevat turhan usein erityisesti työntekijäammateissa toimivien työuran ennen vanhuuseläkeikää. Irtisanomisten ja huonon työllisyyden oloissa on ollut esillä myös kysymys siitä, missä töissä on ylipäätään mahdollista jatkaa alimpaan vanhuuseläkeikään tai sen jälkeen.
Eläkkeelle siirtymisen myöhentymistrendi taittui
Julkaisimme 5.2.2014 tilastorekistereidemme tietojen pohjalta vuonna 2013 eläkkeelle siirtyneiden lukumäärät. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi suunnilleen sama määrä ihmisiä kuin 2012, mutta osuus siirtyneistä pieneni hieman. Vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrä kasvoi reippaasti, lähes kymmenen prosenttia.
Siirtyneiden määrän ohella kiinnostavaa on jakautumista koskeva tieto. Kun eläkkeelle siirtyneitä tarkastellaan tarkemmin ikäryhmittäin ja suhteutetaan vakuutettuun väestöön (kuolleisuus vielä huomioiden), saadaan vertailukelpoista tietoa keskimääräisestä eläkkeelle siirtymisen iästä.
Ikäryhmien kokoihin suhteutettuna työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi suunnilleen sama tai pienempi osuus. Myös vanhuuseläkkeen osalta muutokset olivat pieniä, tosin toiseen suuntaan eli ikäryhmittäiset osuudet ennemminkin kasvoivat.
Optimismin ja pessimismin välissä
Ikääntyneiden työllisyys on parantunut pitkälti siksi, että tämän päivän ”ikääntynyt työvoima” on erilainen kuin se sukupolvi, joka meillä oli kaksikymmentä vuotta sitten työvoimassa. Tuolloin joukossa oli paljon kansakoulupohjalta raskasta teollisuustyötä tehneitä työntekijöitä.
Nykyinen työssä oleva sukupolvi on koulutetumpi. Heillä on parempi työkyky, ja työ on fyysisesti kevyempää. Työpaikoilla ja hyvinvointivaltion palveluilla tarjotaan parempi tuki työssä pysymiselle. Työt ovat toimihenkilöistyneet ja asenteetkin ovat muuttuneet. Merkittävä ero on myös se, että varhaisia eläkereittejä on poistettu ja jäljelle jääneiden ikärajoja on nostettu.
Eläketutka 