Onko meillä liikaa eläkevaroja?

Työeläkevarojen määrä puhuttaa. Joidenkin mielestä varoja on liikaa. Osa eläkkeensaajista uskoo, että rahastoon kerätyt varat ovat ”heidän rahojaan” ja ihmettelee miksi varoja ei käytetä nykyisten eläkkeiden parantamiseen.

Yritän tässä lyhyesti kuvata työeläkevarojen roolia eläkkeiden rahoituksessa ajankohtaisen keskustelun kolmen kysymyksen kautta. Paljonko eläkerahastoissa oikein on? Kenen rahoja ne ovat? Mitä varoille on tarkoitus tehdä?

Lue loppuun

Perspektiiviä eläkkeiden heikentymiseen suhteessa ansioihin

Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmissa ennakoidaan keskimääräisen eläketason heikentymistä suhteessa ansioihin. Keskeinen vaikuttava syy on elinaikakerroin, joka pienentää alkavia eläkkeitä ellei eläkkeelle siirtyminen myöhenny elinajan pidentymisen tahtia. Heikentymistä pidetään helposti merkkinä eläketurvan merkityksen hiipumisesta. Sitä on käytetty myös perusteluna omaehtoisen säästämisen tarpeeseen.

Miten suuria eläkkeet suhteessa ansioihin ovat mahtaneet ennen olla? Kuinka suuresta heikentymisestä on kyse?

Lue loppuun

”Ratkaisujen Suomi” eläkkeensaajien kannalta

Maassa on tuore hallitus ja uusi hallitusohjelma ”Ratkaisujen Suomi”. Edellisten hallitusten päättäväisyysvajeen jälkeen odotukset Suomen suunnan kääntämisestä ovat kovat. Uusi hallitus haluaa olla ”uudistuksiin kykenevä ratkaisujen hallitus”.

Mitä Juha Sipilän hallitus sanoo eläkeasioista ja eläkkeensaajista? Eläkkeensaajat on jo ehditty julistaa hallitusohjelman häviäjien joukkoon. Eläkkeensaajat ovat kuitenkin iso ja heterogeeninen ryhmä, joten heihin kohdistuvia toimia kannattaa katsoa vähän tarkemmin.

Lue loppuun

Eläke on leijonanosa eläkkeensaajan toimeentulosta, vaan ei kaikilla

Suomessa oli tilastojemme mukaan 1 525 317 eläkkeensaajaa vuoden 2014 lopussa. Toisin sanoen yli neljäsosa Suomen väestöstä on eläkkeensaajia. Kuulostaa paljolta, eikö totta? Usein määrästä hetimiten päätellään, että he kaikki ovat sivussa työelämästä, tai että he ovat toimeentulonsa osalta täysimääräisesti eläkkeistä riippuvaisia. Näin ei kuitenkaan ole.

Lue loppuun

Kahden sortin perusturvaa

Viime kuussa ilmestynyt perusturvan arviointiraportti on muhkea lukupaketti. Eläkkeistä kiinnostuneelle se konkretisoi perusturvan varassa olevien eläkkeensaajien käytettävissä olevia tuloja. Kiinnostavan kontrastin luovat vertailut työeläkkeensaajaan ja pieni- ja keskipalkkaiseen palkansaajaan. Tuloksia voi lukea sekä köyhyyden vähentämisen että kannustimien näkökulmasta.

Lue loppuun